Tulevaisuus alalla ei huolestuta - Ekamin tarjoilijaopiskelijat tähtäävät huippuosaajiksi

Ke 07.10.2020 14:45

Ekamin ravintola-alan opiskelijat ovat kuluvan kesän ja syksyn aikana menneet kuin kuumille kiville. Kun ravintolat kesällä koronarajoitusten jälkeen avautuivat, ravintola-alan opettaja Paula Helakorven puhelin alkoi soida. Ravintoloihin haluttiin oppisopimusopiskelijoita.

- En ole ikinä tehnyt oppisopimuksia näin paljon. Jokainen opiskelija, joka vain halusi, työllistyi ja pääsi opiskelemaan oppisopimuksella, Helakorpi kertoo.

Osaavalle työvoimalle on siis edelleen kysyntää. Opiskelijat katsovatkin rohkeasti tulevaan ja satsaavat omaan ammatilliseen osaamiseensa. Hyviä esimerkkejä tästä ovat opiskelijat Nelli Kortelainen, Siiri Ahvenainen ja Eeva Mäenpää. Kolmikko hioi taitojaan ravintola Vaustissa järjestetyssä harjoituskattauksessa tiistaina 6.10.2020.

Nelli Kortelainen, Siiri Ahvenainen ja Eeva Mäenpää seisovat rivissä.

Nelli Kortelainen, Siiri Ahvenainen ja Eeva Mäenpää ovat jo opintojensa loppusuoralla.

- Uskon, että kaikki oppivat pikkuhiljaa toimimaan uudella tavalla siten, että vallitsevan koronatilanteen kanssa pystytään tulemaan toimeen, joten tulevaisuus tällä alalla ei pelota, kolmatta vuotta tarjoilijaksi opiskeleva Ahvenainen pohtii.

Kortelainen nyökyttelee. Motivaatio ammattilaiseksi on kova.

- Olen tarjoilijaperheestä lähtöisin. Juoksin pienenä tyttönä Seurahuoneen Amarillossa tarjotin kädessä ja ilmoitin, että minusta tulee tarjoilija, Kortelainen nauraa.

Kohti ammattitaitokilpailuja

Kortelainen opiskelee  oppisopimuksella nyt jo kolmatta vuotta tarjoilijaksi. Kortelainen haluaa opinnoiltaan kuitenkin enemmän kuin vain todistuksen taskuun. Tähtäimessä ovat ammattitaidon SM-kisat, eli Taitaja-kisat ensi keväänä. Taitaja-kilpailu on Suomen suurin ammatillisen koulutuksen tapahtuma. Siinä ratkotaan yli 40 ammattialan suomenmestaruudet.

- Selvisin jo kuluneena kilpailukautena semifinaaleista Taitaja-finaaliin, mutta finaali jouduttiin koronan vuoksi keväällä perumaan. Kyllä harmitti, Kortelainen huokaisee.

Taitaja-kokemusta on myös Eeva Mäenpäällä, joka sijoittui vuoden 2019 Taitaja-finaalissa hopealle. Hänelläkin olisi Kortelaisen tapaan ollut paikka finaaliin jo tälläkin kilpailukaudella. Nyt ovet Taitajiin ovat sulkeutuneet, sillä kilpailuihin on 21 vuoden yläikäraja. Mäenpäälle tämä ei suinkaan tarkoita kilpailemisen loppua - hän osallistuu ensi keväänä Pohjoismaiden kokkien ja tarjoilijoiden kisoihin Islannissa.

- Islantiin valittiin Suomea edustamaan ensin eräs toinen opiskelija, mutta kun hänen osallistumisensa peruuntui, minulle soitettiin, että nyt tarvittaisiin Suomen paras tarjoilijaopiskelija, löytyisikö Ekamilta. Sanoin, että kyllä löytyy, Helakorpi hymyilee.

Käytännön harjoittelua todellisissa työelämän tilanteissa

Ekamissa tuetaan opiskelijoiden osallistumista kilpailutoimintaan. Opiskelijan on mahdollista valita huippuosaajana toimiminen -tutkinnon osa, jonka kautta opiskelijalle voidaan rakentaa omannäköinen oppimispolku kohti oman alan huippua. Polku huipulle ei kuitenkaan tapahdu pelkästään Ekamin seinien sisällä, vaan mukaan tarvitaan yrityksiä, jotka tarjoavat opiskelijalle mahdollisuuden käytännön harjoitteluun todellisissa asiakastilanteissa. Esimerkiksi Ravintola Vausti järjestää asiakastilaisuuksia, joissa opiskelijat voivat hioa käytännön osaamisen taitojaan.

Mäenpäällä on jo sekä kokin että tarjoilijan perustutkinto takataskussa ja tällä hetkellä hän suorittaa tarjoilijan ammattitutkintoa oppisopimuksella. Mäenpään oppisopimuspaikka ravintola For You niin ikään tukee Mäenpään valmistautumista kilpailuihin. Tarjoilijaopiskelijoiden kilpailutehtäviin Islannissa kuuluu myös kukka-asetelmien teko asiakaspöytiin ja Mäenpäällä onkin ollut mahdollisuus harjoitella myös tätä Kukkakauppa Emil Olssonin avulla. Kukkakaupassa Mäenpäätä ohjaa monissa kansainvälisissä ammattitaitokilpailuissa tuomaroinut Solveig Hartamaa.

- Kukka-asetelmien lisäksi minun pitää erityisesti harjoitella vielä viinitietoutta, asiakaspalvelua englanniksi ja saliruoan valmistuksen hienompia menetelmiä, Mäenpää tuumaa.

Eeva Mäenpää asettelee harjoituskattauksen aterimia.

Eeva Mäenpäätä ei vielä jännitä Pohjoismaisiin tarjoilijakilpailuihin osallistuminen.

Kilpailutoiminta näyttää hyvältä CV:ssä

Mäenpää tunnustaa olevansa kilpailuhenkinen.

- Kilpailutoimintaan osallistuminen tuo pelkkää hyvää. Pääsen harjoittelemaan asioita, joita muuten ei tulisi opinnoissa vastaan. Esimerkiksi fine diningia ei pääse Kotkassa ihan hirveästi käytännössä harjoittelemaan, Mäenpää sanoo.

Kortelainen uskoo, että kilpailutoiminta näyttää myös hyvältä CV:ssä.

- Kilpaileminen on hyvä tapa haastaa itseään, verkostoitua ja hankkia kokemuksia, Kortelainen toteaa.

Opettajan näkökulmasta kilpailutoiminta tuo opiskelijalle uudella tavalla ammattitaitoa ja näkemystä.

- Tietysti toivon myös, että voin nähdä kilpailuissa menestyneitä opiskelijoita sitten töissä täällä Kotkassa, Helakorpi sanoo.

Paineen alla työskentelyä kannattaa harjoitella

Ravintola Vausti on tehnyt paljon yhteistyötä Ekamin kanssa ja kilpailutoiminta on tullut heillekin tutuksi. Hallintojohtaja Antti Pettinen toteaa olevansa ehdottomasti kilpailutoiminnan kannalla.

- Meidän alalla työ ei millään lailla ole suoraviivaista ja tilanteet vaihtelevat. Kilpailuissa opiskelijat joutuvat harjoittelemaan paineen alla työskentelyä ja selviytymistä yllättävistä tilanteista. Tottakai se edesauttaa sitten myös työelämässä pärjäämistä, Pettinen sanoo.

Ahvenainen ei vielä ole tehnyt päätöstä Taitaja-kilpailuihin osallistumisesta. Ahvenaisella on ensi vuonna suunnitelmissa lähtö merille, sillä hän on sisällyttänyt opintoihinsa myös laivatalousalan. Tämä mahdollistaa hänelle tulevaisuudessa työskentelyn sekä maalla että merellä.

- Vähän kiinnostaisi lähteä kisoihin. Mutta jos häviän, se menee sitten kyllä ihon alle, Ahvenainen nauraa.

Siiri Ahvenainen ja Nelli Kortelainen kattavat pöytää.

Siiri Ahvenainen (vas.) ja Nelli Kortelainen (oik.) tietävät, että tarjoilijan työssä yksityiskohdilla on merkitystä.

Jaa