Työssäoppiminen

Tekemällä oppii!

Mitä työssäoppiminen on?

Kaikkiin nuorten ammatillisiin perustutkintoihin sisältyy vähintään 20 opintoviikkoa eli noin puoli vuotta työssäoppimista. Aikuiskoulutuksessa työssäoppimisen kesto vaihtelee kunkin opiskelijan henkilökohtaisen tarpeen mukaan. Työssäoppiminen on tavoitteellista ja vuorovaikutteista koulutusta, jossa osa tutkinnosta opitaan työpaikalla työtä tehden. Työssäoppija on ammattiin opiskeleva nuori tai aikuinen. Työssäoppiminen on tavoitteellista, ohjattua ja arvioitua opiskelua työpaikalla.

Miksi?

Työpaikalla tapahtuva oppiminen antaa opiskelijalle kokemuksia alan työtehtävistä ja parantaa ammattiosaamista. Lisäksi se voi olla mahdollisuus löytää työpaikka koulutuksen päätyttyä. Työnantajille työssäoppimispaikan tarjoaminen mahdollistaa uusien työntekijöiden joustavan rekrytoinnin. Työntekijän sitoutuminen työpaikkaohjaajaksi on myös henkilöstön kehittämistä, sillä siinä sekä työntekijän että työyhteisön osaaminen kehittyy. Työssäoppimisen ohjaus tarjoaa mahdollisuuden henkilöstön kehittämiseen ja sitä kautta yrityksen kilpailukyvyn vahvistamiseen. Lisäksi yhteistyö oppilaitoksen kanssa antaa mahdollisuuden vaikuttaa alan opetussuunnitelman, opetuksen ja työssäoppimisjaksojen käytäntöihin.

Miten?

Työpaikkoja tarjoaa julkinen, yksityinen ja kolmas sektori. Työssäoppimisen voi suorittaa myös ulkomailla. Työpaikalla opiskelijaa ohjaa työnantajan nimeämä työpaikkaohjaaja, joka on oman alansa kokenut ammattilainen. Hän ohjaa opiskelijan työssäoppimisen etenemistä suunnitelmallisesti ja toimii yhdyshenkilönä oppilaitokseen.

Työssäoppimisen aikana opiskelija on normaalissa opiskelijan asemassa ja saa samat opintososiaaliset edut (kuten ruokailu ja opintotuki) kuin normaalistikin.