Opiskele puuveneen veistämisen ja korjauksen ammattilaiseksi tai puusepäksi
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, tuotteen suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelma, artesaani, puuveneala/puuala
Seuraava koulutus alkaa elokuussa 2013.
Puuvenealan ja puualan artesaanikoulutus on pääsääntöisesti aikuiskoulutusta, jolloin opintojen kesto on n. 2,5 vuotta. Koulutukseen voi hakeutua myös heti peruskouluopintojen jälkeen, jolloin opintojen kesto on 3 vuotta.
Puuvenealan artesaani tuntee puuveneet, niiden rakentamisen, sisustamisen ja kunnossapidon. Opintojen keskeinen sisältö on eri rakennetekniikoilla toteutettujen veneiden suunnittelu, valmistus, viimeistelu ja pintakäsittely. Puualan artesaani (kalustepuuseppä) puolestaan hallitsee liitosrakenteet, piirtämisen, suunnittelun, kalusteiden valmistuksen ja sisustuspuusepäntyöt.
Puu, sen käsittely ja eri puulajit tulevat tutuiksi, kuten myös metallin käsittely ja työstökoneiden hyödyntäminen, huolto ja kunnossapito. Tuotteistamisen, markkinoinnin ja yrittäjänä toimimisen tueksi opiskellaan muun muassa 3D -suunnittelua, yritystoiminnan perusteita ja veneenrakennuksen historiaa. Linkki tutkinnon perusteisiin (Oph)
Koulutus antaa valmiudet toimia menestyksellisesti laajaa osaamista vaativalla alalla. Opiskeluun liittyvä työssäoppiminen alan kotimaisissa tai ulkomaisissa yrityksissä antaa mahdollisuuden luoda kontakteja ja laajentaa alan osaamista.
Puuvenealan artesaanit toimivat pääasiassa itsenäisinä yrittäjinä tai venealan valmistus- ja korjaustehtävissä muiden palveluksessa. Työkokemuksen jälkeen on mahdollista suorittaa veneenrakennuksen ammatti- tai erikoisammattitutkinto.
Puuvenealan koulutusta on annettu Haminassa jo yli 20 vuotta. Lukuisat meiltä valmistuneet puuvenealan ammattilaiset kehittävät tälläkin hetkellä suomalaista puuveneosaamista.
Haku: Artesaanikoulutukseen haetaan sähköisellä haulla tai opintotoimistosta saatavalla lomakkeella 20.5.2013 mennessä..
Lisätietoja: Lehtori Tapio Lindholm, 0400 239 235
Katso Wooden boat building in Ekami -video.