Opiskele lasikeraamisen alan ammattilaiseksi
Lasikeraamisen alan ammattitutkinto
Kenelle
Lasikeraamisen alan ammattitutkinto soveltuu sellaisille lasikeraamisessa teollisuudessa ja lasitusalalla työskenteleville henkilöille, jotka ovat oman alansa ammattilaisia mutta joilta puuttuu virallinen todistus osaamisestaan tai haluavat suorittaa ammattitutkinnon tai osan/osia siitä. Koulutukseen osallistuvilla tulee olla vähintään puolen vuoden työkokemus alalta.
Lasikeraamisen alan ammattitutkinnon suorittanut tai koulutuksen käynyt henkilö osaa tehdä itsenäisesti tai työryhmässä valitsemansa suuntautumisvaihtoehdon mukaisia töitä. Hänellä on tarvittavan ammattitaidon lisäksi tarvittavat prosessin- ja yrityksen edellyttämät yleistiedot ja – taidot alan töihin. Hän osaa käyttää alan työkoneita, oikeita työmenetelmiä ja valita turvalliset ja laadukkaat, työmenetelmät sekä toimia työohjeiden mukaan.
Lasikeraamisen alan ammattilainen käyttää työssään erilaisia koneita ja laitteita sekä hän tekee yhteistyötä muiden ammattialojen edustajien kanssa, joten hän osaa toimia sujuvasti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Ala vaatii tietotekniikan osaamista ja ammatin hyvää hallintaa, ja tarjoaa vastineeksi hyvin palkatun työn.
Aika ja paikka
Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto, Malmingin kampus. Kysy tarkempi ajankohta kouluttajalta.
Koulutuksen sisältö
Suuntautumisvaihtoehdot:
-
Tasolasi
-
Pakkaus- ja käyttölasi
-
Kuitulasi- ja käyttölasi
Ammattitutkinnon kaikille suuntautumisvaihtoehdoille pakolliset osat:
-
Oman prosessin tuntemus
-
Yrityksen tuntemus
-
Asiakkaan ja tuotteen tuntemus
-
Riskienhallinta
-
Käynnissäpito/Toiminnan ylläpito
Suuntautumisvaihtoehdot:
TASOLASIN VALINNAISET OSAT
valittava kolme (3) osaa
1. Lasin sulatus
2. Vetoprosessi ja jäähdytys
3. Lasin leikkaaminen
4. Poraus ja hionta
5. Silkkipainatus
6. Taivutus
7. Laminointi
8. Karkaisu
9. Lämmitettävien lasien valmistus
10. Eristyslasien valmistus
11. Hopeointi
12. Kehystys
13. Korjaus ja rakennuslasitukset
14. Ajoneuvolasitukset
15. Tasolasin viimeistely ja pakkaus
PAKKAUS- JA KÄYTTÖLASIN VALINNAISET OSAT
valittava kolme (3) osaa
16. Mängin valmistus ja sulatus
17. Koneellinen tuotevalmistus
18. Hionta
19. Maalaus
20. Lasin tarkastus ja pakkaus
KUITULASIN JA LASIVILLAN VALINNAISET OSAT
valittava kolme (3) osaa
21. Sulatus
22. Kuidutus
23. Tuotevalmistus
24. Pinnoitteen kiinnitys
25. Maalaus
26. Lasikuitumaiton / -huovan valmistus
27. Viimeistely ja pakkaus
Näyttötutkinnon perusteet
Koulutuksen toteutus
Koulutus toteutetaan monimuoto-opiskeluna, jossa pääpaino on etäopiskelussa. Pääosin koulutus tapahtuu oppisopimuskoulutuksena tai yrityksen sisäisenä henkilöstökoulutuksena. Työssäoppiminen ja tutkintotilaisuudet tapahtuvat työpaikalla.
Kustannukset
Koulutuksen hinta määräytyy henkilökohtaistamisen pohjalta tehtävän koulutussuunnitelman mukaan. Tutkinnot hinnoitellaan tutkinnon osien mukaan. Oppisopimusopiskelijoille koulutus on maksuton.
Opetushallitus perii näyttötutkintoina suoritettaviin ammatillisiin perustutkintoihin, ammattitutkintoihin ja erikoisammattitutkintoihin osallistuvalta tutkintokohtaisen tutkintomaksun, joka on 1.3.2011 lukien 58 euroa. Uutta tutkintomaksua sovelletaan käytäntöön niissä tapauksissa, joissa henkilö ilmoittautuu kyseessä olevaan näyttötutkintoon 1.3.2011 tai sen jälkeen.
Kouluttaja
Veikko Hannula
Haku
Koulutukseen hakeudutaan täyttämällä tämä lomake ja lähettämällä se sähköpostitse osoitteeseen haku(at)ekami.fi tai oman alueen oppisopimustoimiston kautta.
Lisätiedot: Veikko Hannula, 0400 874 944, veikko.hannula(at)ekami.fi