Siirry sisältöön
Haku

Prosessiteollisuus

Automaation ja digitaalisen kehityksen osaajaksi

Prosessiteollisuus on viime vuosikymmeninä automatisoitunut ja digitalisoitunut vahvasti teollisen internetin sekä mittaus- ja anturatekniikan kehittymisen myötä. Teknologian kehittyminen prosessiteollisuuden alalla on nopeaa ja jatkuvaa.

Prosessinhoitajana työsi on entistä enemmän prosessien ja laitteiden seurantaa ja tarkkailua sekä mahdollisten häiriöiden ennakointia. Teet tiivistä yhteistyötä kunnossapidon kanssa. Tehtäviisi voi kuulua lisäksi prosessin käytön- ja laadunvalvontaa, häiriötapausten selvittämistä sekä käynnissäpitotöitä.


Työtehtäviäsi, kun valmistut

Työtehtäviäsi ovat esimerkiksi yksittäisten tuotantolaitteiden tai kokonaisten tuotantolinjojen säätäminen, ohjaaminen ja valvominen.

Työpaikkojasi voivat olla

  • teollisuus
  • vesi- ja sähkölaitokset
  • prosessi- ja automaattitekniikkaa valmistavat yritykset

TOP 3 edellytykset alalle

> kiinnostus tekniikkaan, koneisiin ja laitteisiin
> tiimityötaidot
> vastuullisuus

Koulutuksemme prosessiteollisuuden alalla

Perustutkinto on jatkuvassa haussa eli voit hakea meille milloin vain. Voit myös opiskella oppisopimuksella, jolloin opiskelu perustuu työsuhteeseen. Jos olet kiinnostunut tutkinnon osan suorittamisesta tai räätälöidystä koulutuksesta, niin ota meihin yhteyttä.

HUOM! Perustutkintoon ei voi hakea yhteishaussa.

Prosessinhoitajana säädät, ohjaat ja valvot yksittäisiä tuotantolaitteita tai kokonaisia tuotantolinjoja. Huolehdit prosessin sujuvuudesta ja laadukkaasta toiminnasta. Työsi on vastuullista ja tarkkuutta vaativaa vuorotyötä. Sovitut, säännöllisesti toistettavat rutiinit varmistavat tuotannon laadun.

Huomioithan, että sinun on oltava 18-vuotta täyttänyt ennen ensimmäistä työpaikalla järjestettävän koulutuksen alkamista.

Ammatillinen tutkinto koostuu tutkinnon osista. Tutkinnon osa muodostaa selkeän itsenäisen tehtäväkokonaisuuden. Voit tulla suorittamaan tutkinnosta yhden tai useamman osan, joka palvelee juuri tämänhetkistä tarvettasi. 

Tarjoamamme tutkinnon osat:

  • Tuotantoprosessien käynnissäpito
  • Tuotantoprosessien hallinta ja prosessin ohjaaminen
  • Bioenergiatuotannossa toimiminen
  • Energiantuotantoprosessissa toimiminen
  • Erityistä hygieniaa vaativissa prosesseissa toimiminen
  • Paperi- ja kartongin jalostusprosessissa toimiminen
  • Paperi- ja kartonkiteollisuuden tuotantoprosessissa toimiminen
  • Selluteollisuuden tuotantoprosessissa toimiminen
  • Tuotantoprosessissa toimiminen
  • Tuoteosaaminen ja tuoteautomaation hallinta
  • Vesienkäsittely prosessiteollisuudessa
  • Ympäristöteknisten prosessien hallinta
  • Kemianteollisuuden yksikköprosessien hallinta
  • Paperin-, kartongin- ja massanvalmistuksen prosessien hallinta

Kysy lisää prosessiteollisuuden alasta