Elintarvikeala
Koulutusta Kotekolla.
Elintarvikealan ammattilaiset vastaavat siitä, että turvallista ja terveellistä ruokaa on tarjolla kohtuulliseen hintaan. Elintarvikealalla työskentelevältä edellytetään pientuotannossa käden taitoja, isoissa tuotantolaitoksissa tuotantoprosessien ohjauksen ja laadunvalvonnan osaamista. Teknisen ammattitaidon ja -tiedon lisäksi tarvitaan kykyä oppia jatkuvasti uutta, hahmottaa kokonaisuuksia ja työskennellä ryhmässä toisten kanssa. Tarvitaan myös joustavuutta, ongelmanratkaisukykyä ja toiminnan kehittämisvalmiuksia. Elintarvikevalvonnan siirtyminen viranomaisilta yritysten omavalvonnaksi on lisännyt työn vaativuustasoa ja jokaisen työntekijän vastuullisuutta.