Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (Ekami) on Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymän omistama monialainen toisen asteen ammatillinen oppilaitos, jonka budjetti vuonna 2017 on noin 30 miljoonaa euroa. Opetus- ja työpajahenkilöstön lisäksi Ekamissa työskentelee opetusta avustavaa henkilöstöä, opiskelijahuollon ja -palvelujen sekä hallinnon, kiinteistönhoidon ja ruokapalvelun henkilöstöä. Kampuksemme sijaitsevat Kotkassa ja Haminassa.

Me kaikki lähes 350 ekamilaista autamme asiakkaitamme kehittymään tekijöiden tekijöiksi, oman alansa ammattilaisiksi. Teemme työtämme konsernimme yli 6000 opiskelijaa ja pajalaista sekä työnantajaa varten. Toimimme vastuullisesti ja huolehdimme yhdessä onnistumisesta. Tavoitteenamme on, että vuonna 2020 Ekami tunnetaan yksilöllisestä oppimisesta, laadukkaasta koulutustarjonnasta, korkeasta tuloksellisuudesta, kehittämisaktiivisuudesta sekä tiiviistä yhteistyöstä työyhteisöjen kanssa.

Yksi Ekamin neljästä kriittisestä menestystekijästä on ”Osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö”. Rakennamme sitä Ekamissa neljän kulmakiven varaan:

  • Yhteiset toimintatavat ja yhdessä tekeminen takaavat tulokset
  • Valmentava johtaminen motivoi, osallistaa ja vastuuttaa
  • Osaamisen uudistaminen varmistaa onnistunutta muutosta
  • Työyhteisö tukee työhyvinvointia

Kiinnostuitko? Tarvitsemme asiantuntijayhteisöömme jatkuvasti uusia, motivoituneita ammattilaisia. Tervetuloa Ekamille tekijöiden tekijäksi!

Katso Ekamin

avoimet työpaikat >